

Puutarha on Täynnä. Avajaisiin 20.5 voi tulla kysymään peruutuspaikkoja.
language
Jampan
Yhteisöpuutarha
2026
Uudistamme kaudelle 2026 Järvenpään Jampassa olevat viljelylaatikot ja kesäkaudelle on luvassa rentoa puutarhameininkiä hyvässä seurassa
Yhteisöpuutarha toteutetaan Järvenpään Kaupungin toimesta ja Blokgardenin puutarhurit ovat menossa mukana auttamassa viljelijöitä ja koordinoimassa toimintaa.
Puutarhan tavoitteena on lisätä alueen yhteisöllisyyttä, antaa mahdollisuus kasvattaa omaa ruokaa yhdessä muiden kanssa sekä toimia viihtyisänä ja turvallisena paikkana ajanvietolle.
Mukaan mahtuu 30 henkeä ja kukin saa oman viljelylaatikon. Lisäksi tuomme ruukkuja ja laatikoita yhteisiä kasveja varten.
Kukin viljelijä vastaa omien kasvien hyvinvoinnista, mutta kastelu hoidetaan yhteisöllisesti. Jokainen kastelee kaikki laatikot omalla kasteluvuorollaan.
Kausi alkaa toukokuussa yhteisistutuksella. Voit istuttaa laatikkoosi omia taimia tai me tuomme myös valmiita taimia joita voit käyttää. Autamme viljelijäyhteisön alkuun ja kesän aikana meillä on useita yhteispuutarhurointipäiviä jolloin puutarhurimme ovat mukana auttamassa ja neuvomassa.
Lisätietoja:
Tuomas Ilander
0400-551352



Tukipuutarhuri
Kesän aikana Blokgardenin puutarhurit Niilo ja Tuomas ovat viljelijöiden tukena.
Meidät tapaat puutarhalla yhteispuutarhurointi päivinä sekä meidät tavoittaa viljelijöiden whatsapp ryhmästä.
Whatsapp ryhmässä on helppo viestiä ja kysyä puutarhaan liittyvistä asioista ja Facebook ryhmästä tavoitat muut viljelijät ja voit retostella kasveillasi.



Puutarhalla tapahtuu
Järjestämme kesän aikana yhteispuutarhurointipäiviä, joissa puutarhurimme ovat paikalla. Ohjelmassa ajankohtaista puutarhurointia: kylvojä, taimi-istutusta, lannoitusta, sadonkorjuuta tms.
Yhteispuutarhapäivinä laitetaan puutarhalla myös musat soimaan ja grilli kuumaksi. Omat grillattavat mukaan ja rohkeimmat voivat vetää karaokeakin.
Tapahtumiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua ja niihin saa tuoda kaverinkin. Luvassa rentoa meininkiä hyvässä seurassa.
Tapahtumapäivät Puutarhalla
15.4.2026
Infotilaisuus
klo 15-16
Tule kuulemaan kesän toiminnasta ja kylvämään omia taimia kotiin kasvatettavaksi. Tuomme mullat, siemenet ja ruukut.
20.5
Puutarhan Avajaiset
klo 11-16
Puutarhan Avajaisissa täytetään omat laatikot mullalla ja laitetaan taimet kasvamaan. Tästä se kasvukausi alkaa. Tuomme mukana laajan valikoiman taimia, joita voit laatikkoosi istuttaa. Lue tapahtumasta lisää
10.6
Kasvitsekki ja lannoitus
klo 14-17
Käydään läpi kaikki kasvit, lisätään kasvitukia ja tehdään varastolannoituksia. Korvataan myös kuukahtaneita taimia uusilla jos tarvetta esiintyy.
1.7
Puutarhablues
klo 12-15
AVOIN TAPAHTUMA: Varjo Blues on käynnissä ja mikäs olisi parempaa kuin etkoilla puutarhalla. Laitetaan musat soimaan ja hoidetaan kasvit kuntoon. Esiintyjät päivitetään myöhemmin.
22.7
Kesäpäivä
puutarhassa
Klo: 14-17
Tehdään keskikesän lisäkylvöjä yrteistä ja salaateista. Käydään läpi kaikki kasvit ja tarkistetaan lannoitustarvetta.
Jätskitarjoilu!!!
5.8
Elokuun kompostikakku
klo 14-17
AVOIN TAPAHTUMA : Kompostointi on oleellinen osa puutarhan hoitoa. Perustetaan komposti ja jutellaan siitä kuinka kompostoinnilla voi tuoda lisää ravinteita elävään multaan. Tule oppimaan kompostista, bokashista ja madoista.
19.8
Loppukesän valmistelut
14-17
Alkaa satokausi koittaa. Valmistellaan kaikki kasvit viimeistä sprinttiä varten.
2.9
Sadonkorjuu
14-17
Kerätään yhdessä satoa puutarhasta ja juhlistetaan päättyvää kautta yhteisruokailulla.
Kastelu
vuorot
Puutarhan kastelu hoidetaan yhteisvuoroilla. Vuorollasi kastelet kaikki laatikot puutarhasta.
Tähän tulee kastelukalenteri, josta voit valita omat vuorosi. Päivitämme tämän kohdan myöhemmin keväällä.
Visio 2030
Kaupunkiviljely tuottaa 30% päivittäisestä tarpeistamme. sekä sillä on positiivisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön.
Tulevaisuudessa uusilla tekniikoilla kaupungeissa voitaisiin ammattimaisesti tuottaa ruokaa asukkaiden tarpeisiin. Pyrimme tätä visiota kohti kehittämällä uusia toimintamalleja, tekniikoita ja verkostoja.
Luomme uutta kaupunkiruoantuotannon kulttuuria.
%20(8).png)
