Kuinka kaikki lähti käyntiin.
2019 kesäkauden jälkeen nähtiin kavereiden kesken ja tuli juttua siitä mitä kukin oli kasvatellut ja kuinka oli mennyt. Satoa oli tullut mutta oli ollut ongelmiakin, hallan puremia kesäkurpitsoja, toukkaisia kaaleja, härmää kurkuissa ja ylikasteltuja haljenneita tomaatteja. Oli myös havaittu turhautumista huonoihin taimiin ja multaan sekä kaikeen jatkuvaan roudaamiseen.
Siinä sitten tuli lausuttua ne maagiset sanat "Voi kun joku toisi noi taimet ja mullat valmiina." Tähän toiveeseen vielä lisättiin ajatus sovelluksesta, josta saisi neuvoa ja ohjeita kasvatukseen sekä kaupunkikasvatukseen sopiva viljelylaatikko ja näin Blokgarden oli syntynyt. Idealla päästiin läpi Euroopan Avaruusjärjestön (ESA) yrityskiihdyttämöön ja sittemmin yritys perustettiin 2020.
"Jos me toimitetaan kaikki tarpeellinen tieto ja tarvikkeet, niin useammat voisivat kasvattaa itse oman ruokansa."
Kotimaista kaupunkikasvatusta vuodesta 2020
Tuomas
Tuomas on itseoppinut kasvattelija ja vetää Blokgarden tiimiä. Huolissaan tulevaisuuden ruokakriiseistä ja pyrkii tekemään kaupunkiviljelystä valtavirtaa, joka takaisi uusien ruokaturvallisuuden vaikeinakin aikoina. Toimii yrityksen jokapaikan höylänä ja yleisenä puutarhatonttuna.
Rene
Rene on kasvatellut kaikkea mahdollista takapihallaan ja koko Blokgarden oli alunperin hänen ideansa lausuttuaan sanat: "Voi kun joku toisi noi taimet ja mullat valmiina" Rene tuli suomeen Hollannista 20 vuotta sitten kukkasipulikontissa ja jatkaa nyt porkkanoiden parissa.
Niilo
Niilolla on vahva tausta ruoan kasvatuksesta biodynaamiselta tilalta sekä koulutus alalle. Toimii järjen äänenä ja puhuu ammattilaisen suulla. Tietää miten kasvit saadaan kukoistamaan ja mitä milloinkin tulee tehdä.
Jarno
Takapihan kasvattelija, jonka kasvihuoneessa on kukkinut jo vuosia. Erityisen hyvä organisoija sekä ainoa meistä, jolla on ymmärrystä talouden hoidosta ja numeroista. Mutta sehän riittää kun on yksi on paras.
Michel
Michel on pitkän linjan puutarha- ja pihasuunnittelija sekä tiimimme toinen Hollannin vahvistus. Itseoppinut kasvattelija ja työmyyrä, joka lapio kuution multaa vartissa.
Janna
Janna on tiimimme teknologisti, joka tuo uusia tuulahduksia ja keksii uusia tapoja tehdä asiat helpommin. Pyrkii luomaan yhteyden teknologian ja kasvavan ruoan välille kaupunkitiloissa.